Huhtamäki Oyj laskee liikkeeseen 500 miljoonan euron vastuullisuusindikaattoreihin sidotun joukkovelkakirjalainan

Source: GlobeNewswire
Huhtamäki Oyj laskee liikkeeseen 500 miljoonan euron vastuullisuusindikaattoreihin sidotun joukkovelkakirjalainan

HUHTAMÄKI OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 1.6.2022 klo 18.45

Huhtamäki Oyj laskee liikkeeseen 500 miljoonan euron vastuullisuusindikaattoreihin sidotun joukkovelkakirjalainan

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, SINGAPORESSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SELLAISISSA MUISSA MAISSA TAI TÄLLAISIIN MAIHIN TAI MUUTOIN OLOSUHTEISSA, JOISSA VELKAKIRJOJEN TARJOAMINEN TAI JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Huhtamäki Oyj laskee liikkeeseen 500 miljoonan euron suuruisen senior-ehtoisen vakuudettoman vastuullisuusindikaattoreihin sidotun joukkovelkakirjalainan. Vastuullisuusindikaattoreihin sidottu viiden vuoden joukkovelkakirjalaina erääntyy 9.6.2027, ja sillä on 4,25 prosentin suuruinen vuosittainen korko, jota korotetaan, jos tiettyjä vastuullisuustavoitteita ei saavuteta.

Joukkovelkakirjalainaa merkitsi yli sata sijoittajaa. Huhtamäki Oyj tulee jättämään hakemuksen vastuullisuusindikaattoreihin sidotun joukkovelkakirjalainan ottamiseksi kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n vastuullisten joukkovelkakirjalainojen pörssilistalle. Vastuullisuusindikaattoreihin sidottu joukkovelkakirjalaina on ensimmäinen liikkeeseenlasku vastikään perustetun vastuullisuusindikaattoreihin sidotun viitekehyksen (Sustainability-Linked Bond Framework) alla ja se mahdollistaa Huhtamäkeä yhdistämään vastuullisuuden rahoituskustannuksiinsa kannustaen sitä näin saavuttamaan vastuullisuustavoitteensa. Vastuullisuusindikaattoreihin sidottuun joukkovelkakirjalainaan valitut tavoitteet liittyvät kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Huhtamäki käyttää joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskusta saatuja varoja 500 miljoonan Yhdysvaltain dollarin suuruisen tilapäisen rahoitusjärjestelyn uudelleenrahoittamiseen sekä konsernin muihin yleisiin rahoitustarpeisiin.

Liikkeeseenlaskun pääjärjestäjinä toimivat BNP Paribas, Citigroup Global Markets Limited, Nordea Bank Abp ja Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ).

Lisätietoja:
Tom Erander, rahoitusjohtaja, puh. 010 686 7893

Huhtamäki Oyj
Konserniviestintä

Huhtamäestä

Huhtamäki on maailmanlaajuisesti johtava vastuullisten pakkausratkaisujen toimittaja, joka mahdollistaa hyvinvointia ja sujuvaa arkea kuluttajille ympäri maailmaa. Innovatiiviset tuotteemme suojaavat noutoruokaa ja elintarvikkeita. Varmistamalla ruoan hygieenisyyden ja turvallisuuden tuotteemme edistävät ruoan saatavuutta ja kohtuuhintaisuutta sekä ehkäisevät ruokahävikkiä. Toimimme kaikessa kestävää kehitystä edistäen. Olemme sitoutuneet saavuttamaan hiilineutraalin tuotannon ja suunnittelemaan kaikki tuotteemme kierrätettäviksi, kompostoitaviksi tai uudelleenkäytettäviksi vuoteen 2030 mennessä.

Olemme mukana UN Global Compact -yritysvastuualoitteessa ja EcoVadis on myöntänyt Huhtamäelle kultatason tunnustuksen vastuullisuustyöstämme. Tehdäksemme osamme ilmastonmuutoksen torjumiseksi olemme asettaneet Science Based Targets ‑aloitteen hyväksymät ja varmentamat tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet.

Meillä on sadan vuoden historia ja vahva pohjoismainen perintö, ja toimimme 38 maassa ja 114 toimintapaikassa ympäri maailmaa. Arvomme Välitä, Uskalla, Tee valmiiksi ohjaavat toimintaamme ja auttavat 19 800 työntekijäämme saamaan aikaan muutosta siellä missä sitä tarvitaan. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli 3,6 miljardia euroa. Huhtamäki-konsernin pääkonttori on Espoossa, ja emoyhtiö Huhtamäki Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja siitä, kuinka kannamme vastuuta ruoan, ihmisten ja maapallon suojelemisesta löydät osoitteesta www.huhtamaki.com.

Tärkeitä tietoja

Tässä tiedotteessa olevia tietoja ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Singaporessa, Etelä-Afrikassa tai sellaisissa muissa maissa tai tällaisiin maihin tai muutoin olosuhteissa, joissa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Tähän tiedotteeseen sisältyviä tietoja ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa joukkovelkakirjalainaa, eikä joukkovelkakirjalainaa myydä maissa, joissa joukkovelkakirjalainan tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen sen rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevaa poikkeusta tai muun kyseisten maiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Huhtamäellä, BNP Paribas:lla, Citigroup Global Markets Limited:lla, Nordea Bank Abp:lla tai Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ):lla tai niiden edustajilla ei ole oikeudellista vastuuta tällaisista rikkomuksista riippumatta siitä, ovatko tällaiset rajoitukset Huhtamäen arvopapereihin, kuten joukkovelkakirjalainaan, sijoittamista tai niiden myymistä harkitsevien tiedossa vai eivät.

Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa. Joukkovelkakirjalainaa ei ole rekisteröity eikä sitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, (”Yhdysvaltain arvopaperilaki”) tai minkään Yhdysvaltain osavaltion soveltuvien arvopaperilakien mukaisesti, eikä sitä saa siten tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai yhdysvaltalaisille henkilöille tai niiden lukuun tai hyväksi paitsi Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädetyn soveltuvan poikkeuksen mukaisesti tai transaktiossa, johon Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimukset eivät sovellu.

Tämä tiedote ei ole tarjous joukkovelkakirjalainasta yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Joukkovelkakirjalainaan liittyvää esitettä ei ole eikä tulla hyväksymään Yhdistyneessä Kuningaskunnassa. Näin ollen tämä tiedote on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella, (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla, (iii) Määräyksen 49(2) artiklan mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) ja (iv) muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, ”relevantit henkilöt”). Lisäksi tämä tiedote on kaikissa tapauksissa tarkoitettu ainoastaan henkilöille, jotka ovat "kokeneita sijoittajia" esiteasetuksen (2017/1129, muutoksineen) tarkoittamalla tavalla. Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa sen sisältöön.